Sakari Puisto

Palautuskeskuksia Euroopan ulkopuolelle

Uutisten mukaan Suomessa saattaa olla vuoden loppuun mennessä 5 000 - 6 000 käännytyspäätöksen saanutta, joiden pakkopalautus ei ole onnistunut. Syyt johtuvat henkilöiden omasta haluttomuudesta ja lähtömaiden tilanteesta.

Paluujärjestelmä on raskaan ja monipolvisen turvapaikanhakuprosessin viimeinen vaihe, joten sen tehokkuus on ratkaisevan tärkeää koko järjestelmän toimivuuden vuoksi.

Useimmat turvapaikanhakijat ovat odottaneet turvapaikkaratkaisua vastaanottokeskuksissa pitkään. Kielteisen päätöksen saaneista useimmat ovat valittaneet ja jääneet odottamaan hallinto-oikeuden päätöstä, joka on kestänyt keskimäärin 7-8 kuukautta. Tämän jälkeen osa päätöksistä testataan vielä korkeimmassa hallinto-oikeudessa, mikä on kestänyt keskimäärin kolmisen kuukautta. Kaiken lisäksi käsittelyä ovat mutkistaneet uudet turvapaikkahakemukset joita on jätetty uusin perustein eri vaiheissa.

Lopullisen kielteisen päätöksen jälkeen annetaan vielä tyypillisesti kolmekymmentä vuorokautta aikaa poistua maasta. Suuren osan toivotaan palaavan omatoimisesti, mitä varten on laadittu kannustimia sisältävä vapaaehtoisen paluun ohjelma. Pakkopalautukset hoitaa poliisi, ja kaikista kielteisen päätöksen saaneista vain pieni osa on otettu säilöön yksilöllisten riskiarvioiden perusteella. Riskinä on henkilöiden katoaminen ja jääminen maahan laittomasti kaikkine vaaroineen.

Vastaanottojärjestelmästä on rekisteröity yli 5300 kadonnutta turvapaikanhakijaa vuodesta 2015 lähtien. Monista on viitteitä, että he ovat siirtyneet muihin EU-maihin tai EU-ulkorajojen taakse. EU alueelle jäävien riskinä on kielteisen päätöksen saaneiden kiertokulkua ympäri Eurooppaa ja Dublin-takaisinottojen ”pyöröovi-ilmiötä” maasta toiseen jota on nyt nähtävissä.

Palautusten kontrollin parantamiseksi on esitetty palautuskeskuksia. Tässä on kuitenkin huomattava, että mikäli palautuskeskukset toteutetaan liian lepsusti, kielteisen päätöksen saaneet henkilöt pääsevät edelleen poistumaan keskuksesta ja katoamaan eivätkä palautukset siltikään välttämättä onnistu. Tällöin palautuskeskuksista voisi muodostua lähinnä vielä yksi ylimääräinen kerros nykyisen vastaanottojärjestelmän päälle.

Palautusten ongelmavyyhdin ratkaisemiseksi olisi tärkeää perustaa palautuskeskuksia nimenomaan Euroopan ulkopuolelle. Nämä olisivat siis paikkoja joihin poliisi voisi tarvittaessa suoraan palauttaa kielteisen päätöksen saaneita, turvapaikanhakijoiden lähtömaiden tai muille EU-maille tehtyjen takaisinottopyyntöjen sijaan.

Kun viranomaisilla on varmuus palautusten onnistumisesta toisessa päässä, palautukset ja palautettavien valvonta käyvät huomattavasti hallittavammaksi ja kielteisten päätösten saaneiden palautussumaa päästään tehokkaammin purkamaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Palautusten epäonnistuminen ei johdu mistäään muusta kuin viranomaistemme lepsuudesta. Jos olisimme noudattaneet Schengenin ja Dublinin sopimuksia, ei meillä olisi pakolaisongelmaa, eikä terrorismia. Ja kansalaisten tulisikin sankoin joukoin käydä tekemässä rikosilmoituksia valtion johdosta, koska he ovat tukeneet terrorismia tuomalla sen tahallaan maahan, jättämällä kansainväliset sopimukset noudattamatta.

Kiistattomat todisteet terrorismin tukemisesta ovat olemassa ja vaikka kaikkien haettavissa.

Käyttäjän TeroLeikkil1 kuva
Tero Leikkilä

Koska tämä varmasti toimisi, se kelpaa vain persuille. Muille ei käy.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Saattaisi jopa johtaa vapaaehtoisiin paluuhuin kotimaihin, jos täältä vapaaehtoiseen paluuseen kieltäytyvät joutusivat siirrettäviksi leireihin EU:n ulkopuolelle.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Palautuskeskus Afrikassa tai arabimaassa olisi ihanteellinen ratkaisu. FIN-FIN tilanne. Palautettavat lähellä kotimaataan ja turvallisuus paranisi ja nämä palautuskeskukset olisivat avoimia voisi lähteä.

Toimituksen poiminnat